Usein kuulen sokerointipöydällä asiakkaiden pahoittelevan sitä, kuinka "karvaisia" he ovat. Vakiovastauksekseni onkin jo muodostunut, että on hyvä, kun sokerointiin saapuu karvaisena! Sillä jos ei olisi karvoja, mitä minä sitten tekisin? Onneksi meillä on myös mahdollisuus päästä karvoista eroon – jos niin haluaa.
Karvat ovat osa jokaista kehoa
Totuus kuitenkin on, että jokainen aikuinen nainen on jollain tavalla karvainen. Karvoitus voi olla tummaa tai vaaleaa, paksua tai hentoa, mutta se kuuluu meistä jokaiselle. Karvoituksella on kautta aikain ollut myös tärkeä tehtävä: se suojaa kehoamme erilaisilta asioilta.
Milloin karvankasvu on poikkeavaa?
Joskus karvoitusta kasvaa kuitenkin alueille, joilla sitä ei naisilla tyypillisesti ole. Tästä puhutaan hirsutismina, eli liikakarvoituksena, joka esiintyy erityisesti miestyypillisillä ihon alueilla.
Tuuheat säärikarvat eivät vielä välttämättä ole liikakarvoituksen merkki, mutta muun muassa vatsan, selän tai kasvojen runsas ja paksu karvoitus voivat olla sen oire. Hirsutismi voi johtua esimerkiksi PCOS:sta (polykystinen munasarjaoireyhtymä), joka onkin hirsutismin yleisin syy. Tällöin karvaa on usein runsaasti, ja sen poistaminen vaatii ammattitaitoa ja harjaantuneita otteita.
Iloitse kehostasi – karvoilla ja ilman
Olen itsekin nuorempana ollut todella tarkka karvoistani. Muistan, miten sheivasin kainalot aamulla, ja illalla sänki näkyi jo uudelleen – silloin asia tuntui isolta. Kokeilin kaikkea, että karvat eivät kasvaisi niin nopeasti takaisin. Nyt suhtaudun asiaan aivan eri tavalla.
Haluaisin uimapuvun, jossa lukisi Sugarmama on vacation. Haluan rohkaista naisia hyväksymään karvansa – olla karvaisia, jos siltä tuntuu, ja poistattaa karvat, jos se tekee olon paremmaksi.
En kuitenkaan voi tarpeeksi hehkuttaa sitä tunnetta, kun sokeroinnin jälkeen iho on sileä, pehmeä ja karvaton. Ja sanon ihan suoraan: pimppi ja pylly ilman karvoja on ihana!
Kirjoittaja on Poslinin perustaja Rosa Tiinus, joka on tehnyt sokeroinnista ihanaa ja normalisoinut puhetta kehoista ja niiden karvoista jo yli 10 vuoden ajan.